17. Pyjamanaisen tapaus
Listen now
Description
Koiran ulkoiluttaja löytää Haakoninlahden rannalta vedessä osittain kelluvan naisen ruumiin. Paikka on syrjäinen, Helsingin Laajasalon entinen öljysatama. Eletään lokakuista sunnuntaiaamua vuonna 2014. Poliisit lähtevät paikalle kuolinsyyn selvittämistehtävälle. Huomio kiinnittyy ensimmäiseksi naisen erikoiseen vaatetukseen, vaaleanpunaiseen pyjama-asuun. Kokeneet rikostutkijat huomaavat kuitenkin ruumiissa pieniä hiertymiä ja verenpurkaumia, jotka viittaavat henkirikoksen mahdollisuuteen. Poliisi turvautuu yleisön apuun ja julkaisee retusoidun kuvan vainajasta tämän henkilöllisyyden selviämiseksi. Kuva ehtii kuitenkin olla julki vain hetken, kun poliisi tekee hätkähdyttävän löydön.
More Episodes
Published 06/29/23
Ammattina rikos jatkuu uusin jaksoin. Uudella kaudella pureudumme muun muassa surullisenkuuluisaan kolmoissurmaan Helsinkiläisellä ampumaradalla, Suomen oloissa harvinaiseen palkkamurhaan ja autopommiin keskellä Helsinkiä sekä rikostuomioiden paljousalennuksiin. Jaksot ovat kuunneltavissa...
Published 06/29/23
Ulkoilija on löytänyt miehen ruumiin tien vierestä Helsingissä Vuosaaren Uutelan ulkoilualueelta. Kun poliisit saapuvat löytöpaikalle, he eivät voi aavistaa, että tästä alkaisi Suomen rikoshistorian erikoisimpiin lukeutuvan murhan tutkinta. Mies on edellispäivänä surmattu teloitustyyliin niskaan...
Published 12/28/22