Araljärven kuivatus on yksi maailman suurimmista ympäristökatastrofeista, joka oli tarkkaan suunniteltu. Neuvostoliiton suunnitelmatalous halusi vettä puuvillapelloille ja maksimoi ympäristöongelmat ja minimoi taloudellisen tuoton. Vesi johdettiin puuvillapelloille, jotka sijaitsevat alueilla joiden maaperä soveltuu huonosti puuvillan kasvattamiseen ja puuvillan laatu jää huonoksi. Ympäristökatastrofista lähtöisin olevaa puuvillaa kerätään tänä päivänä lapsityövoimalla ja viedään Kiinaan, Bangladeshiin ja Intiaan, jossa se sotketaan muuhun puuvillaan ja myydään halpavaatteissa ympäri maailmaa. Toisaalta kuivuneen Araljärven pohjan hiekka sisältää haitallisia aineita, jotka hiekkamyrskyjen seurauksena nousevat ilmaan ja lentävät laajalle ympäristöön ihmisten hengitettäväksi. Neuvostoliitto käytti Aralin keskellä lojuvaa saarta biologisten aseiden laboratoriona. Araljärven pohjan hiekassa kerrotaan olevan jopa Neuvostoliiton aikaisten ydinkokeiden aiheuttamia radioaktiivisia jäämiä. Araljärven ympäristökatastrofista kertoo Aalto-yliopiston vesitutkija professori Olli Varis, joka muistuttaa myös, että nykyinen biotalous on taloudellista toimintaa siinä kuin mikä hyvänsä. Valitettavan yleinen toimintamalli tänä päivänä on, että taloudellista toimintaa ohjataan sellaisille alueille missä kilpailuetu tulee siitä, että ei oteta huomioon ympäristöongelmia eikä ympäristön hoidosta koituvia kustannuksia ja otetaan sosiaalisia oikopolkuja, eikä huolehdita siitä että ihmisillä on kunnon työolot. Erehdysekspertin toimittaa Raimo Tyykiluoto.