22. Tero-Pekka Alastalo, Avenue Biosciences: Neljä kuukautta “turpaan ottamista”
Description
Tero-Pekka Alastalon Avenue Biosciences julkaisi lokakuussa 2,3 miljoonan euron rahoituskierroksen. Rahoituskierros oli erityisesti alussa kuin “turpaan ottamista”, sillä sijoittajat kieltäytyivät sijoituksesta kuka milläkin perusteella.
Onneksi yhtiön kanssaperustaja ja toimitusjohtaja ei ollut ensimmäistä kertaa rahaa keräämässä, vaan Tero-Pekan aikaisemmat kokemukset startup-rahoituksesta Blueprint Geneticsissä ja CardioSignalissa auttoivat kierroksen kokoamisessa. Jaksossa Tero-Pekka paljastaa itselleen käänteentekevän pitchaus-koulun. Jaksossa selviävät myös erot ja yhtenevyydet amerikkalaisten ja eurooppalaisten sijoittajien välillä sekä se, miten neuvottelut yliopistojen kanssa tiede-spinouteista sujuivat rapakon molemmin puolin.
Lopussa kuulet Tero-Pekan mietteet siitä, miksi sijoittajien kieltäytyminen kehittää sekä pitchiä että bisnestä. Mitä kanveesista nouseminen vaatii nöyryyden ja radikaalien muutosten lisäksi? Miksi jokaisen founderin tulisi hakea startupilleen maksimaalinen määrä palautetta.? Ja aivan lopuksi vielä onko sijoittajan “ei” aina “ei”?
Kun kyseessä on terveysteknologian startup, jossa hardware näyttelee isoa osaa, voisi kuvitella rahoituksen nostamisen olevan vaikeaa ja aikaa vievää. Terveysteknologia kun on varsin reguloitua ja siksi aikaavievää kehittää ja hardwareen sijoittaa vain kourallinen sijoittajia.
Podcast-isännän...
Published 11/19/24
Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa keskustelemme Mårten Mickosin kanssa startupien pitch deckeistä, eli sijoittajapresentaatioista. Mårten on pitkän linjan yritysten rakentaja, joka on toiminut mm. MatchOn Sportsin, MySQL:n ja HackeOnenin toimitusjohtaja. Uransa aikana Mårten on kerännyt...
Published 11/05/24