Pääosassa Vesa-Matti Loiri
Listen now
Description
Vesa-Matti Loiri (1945–2022) oli teatterissa, elokuvissa ja televisiossa vaikuttanut näyttelijä, koomikko, laulaja, muusikko ja urheilija, jonka uraan mahtuivat muun muassa Vihtori Kosolan rooli Lapualaisoopperassa, seppä Ilmarin rooli Rauta-ajassa, Uuno Turhapuron rooli kokonaisessa elokuvasarjassa, Suomen mestaruudet vesipallossa ja käsipallossa, muun muassa Eino Leinon runoihin perustuvia menestyslevyjä ja Suomen edustaminen Euroviisuissa. Monilahjakkaan taiteilijan traagista elämää kuvataan Ylen ajankohtaisessa Rakastitko, Vesku? -kuunnelmassa, jonka ovat kirjoittaneet Juhana von Bagh, Liila Jokelin ja Jussi Moila. Podcastin syyskauden avausjaksossa vieraana ovat Jokelin ja Moila pohtimassa Loirin uran ja persoonan kautta taiteilijuuteen ja ihmisyyteen kuuluvaa ristiriitaisuutta ja tekemisen eetosta.
More Episodes
Kevätkauden viimeisessä jaksossa vieraana on Q-teatterin ensemblestä, monilta muilta maan näyttämöiltä, elokuvista ja televisiosarjoista tunnettu Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä. Keskustelussa esiin nousevat teatteri- ja kameranäyttelemisen erojen ja...
Published 06/03/24
Published 06/03/24
Helsingissä Vuosaaren hylätyssä lukiossa on esitetty suomalais-venäläisen Helsinki 98 -teatteriryhmän sovittamia näytelmiä valkovenäläisen Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitsin dokumenttiromaaneista. Neuvostoihmisen loppu kertoo Neuvostoliiton totalitarismista rinnastuen kriittisesti nykyiseen...
Published 05/26/24