Joku viisas ehkäpä jopa näsäviisas on sanonut että sodan päämääränä on rauha eli toisin sanoen sodi jos haluat rauhaa, ja tätähän Ukrainassa on viime vuodet tehty, mutta valmista ei näytä tulevan. Tuhansia kuolleita, kymmeniä tuhansia haavoittuneita, yli miljoona kodistaan paennutta ja raunioituneita kaupunkeja ja kyliä. Kaikki tämä vain muutaman tunnin matkan päässä sivistyksestä eli Helsingistä. Miten tapahtumat saattoivat kärjistyä näin ja viikate alkoi heilui painovoiman tavoin aikana, jolloin tavallisten ukrainalaisten huomio oli keskittynyt lähinnä uuden maastoauton hankkimiseen, plasma-tv:n saamiseen sekä tyttären kauniiden rakennekynsien rahoittamiseen, jos edes hieman sai säästöjä kerättyä. Todennäköisin vastaus on se, että tilanne riistäytyi yllättäen ketjureaktiona täyteen mittaansa sattumien kautta, ilman sen kummempaa strategista tai taktista ohjausta. Tietoa ei jaettu, eikä sitä myöskään kerätty kootusti. Karismaattisten ryhmänjohtajien päähänpistojen kautta tilanteet kasvoivat nopeasti satoja ihmisiä sitoneiksi hallitsemattomiksi ja tuhoisiksi ihmisvirroiksi. Tappaminen, särkeminen ja kaiken vastaantulevan tuhoaminen kääntyivät itseään ruokkivaksi saatanaksi, jonka ilosanomaa sosiaalinen media välitti. Euroopan unionilla on paljon erinomaisia periaatteita ja tekniikkaa, mutta sen koneistolta puuttuu suurvaltapolitiikan taju ja talonpoikaisjärki. Vaikka Ukrainan kansa halusi ja haluaa liittymistä Euroopan Unioniin, kiirehti EU laajentumistaan liika, joka oli sama asia kuin olisi heittänyt bensaa liekkeihin. Venäjän reaktio oli odotettavissa, joskin sen voimakkuus yllätti kaikki. Erehdysekspertti Raimo Tyykiluodon vieraina ovat valtiotieteiden tohtori Timo Hellenberg, joka muutti Kiovaan puolisonsa, suurlähettiläs Arja Makkosen työn vuoksi vuoden 2011 lopulla ja Iltalehden toimittaja Nina Leinonen. He seurasivat tilanteiden kehittymistä silminnäkijöinä Maidanilla ja Itä-Ukrainassa ja ovat kirjoittanee kokemuksistaan kirjan Silminnäkijät - taistelu Ukrainasta.