Helsinkiläisten isoisomummujen nuoruusvuodet taisivat olla hurjia, kiihkeitä ja aika suruttomiakin. 1920-luvula, kieltolain aikaan, haettiin vauhtia ilonpitoon viinanhuuruisista salakapakoista tai apteekkien hyvin varustelluista samppanjakellareista. Helsingistä tuli kiinteämmin osa Eurooppaa ja kaikkialla länsimaissa nuoriso ahnehti 1920-luvulla samaa kansainvälistä populaarikulttuuria, samaa muotia, tanssia ja musiikkia sekä samaa humalaa ja ekstaasia. Juuri tietoisuus yhteisestä huumauksesta loi maailmanlaajuisuuden tunteen. Nuoret tungeksivat kaupunkiin työnhakuun, nuorisokulttuuri löi leimansa katukuvaan. Tarjolla oli tanssia, kevyttä musiikkia, kahviloita, tupakkaa, polkkatukkia ja jätkäjoukkioita. Seurusteltiin, koeteltiin rajoja ja kokeiltiin huumeita. Nuorten ajatukset sekä näkyivät että kuuluivat, kun he ottivat Helsinkiä, Suomea ja koko maailmaa haltuun. Hameenhelma lyheni 1920-luvun aikana nilkasta polven tasalle. Tanssiravintolat uhkasivat sukupuolisiveellisyyttä. Etenkin nuoret neidot olivat vaarassa suistua turmioon. Muoti antoi naisten kokea omaa ruumiillisuuttaan ja testata viehätysvoimaansa. Ihmisjoukoissa vaeltavat nimettömät yksilöt tutkivat itseään ja hakivat suurkaupunkielämyksiä kuluttamalla ja nautiskelemalla. Muoti yhdisti ja erotti. Erehdysekspertti Raimo Tyykiluodon vieraana on filosofian tohtori ja tietokirjailija Mikko-Olavi Seppälä, jonka tuore teos Suruton kaupunki 1920-luvun iloinen Helsinki, loihtii eteemme suruttoman 1920-luvun ja kertoo elävästi, kuinka kaiken ilottelun lomassa kokaiini ja moderni maailma saapuivat Helsinkiin.