"Mielikuvitustaan hallitsevan on mahdotonta pelätä."
Listen now
Description
Ihminen sellaisenaan kuin me sen tunnemme tulee katoamaan. Tulevaisuudesta on erilaisia ennusteita, mutta se ainakin on selvää, että elämme pidempään. Pitkästä iästä ei kuitenkaan ole iloa ilman ataraxiaa. Lähitulevaisuudessa täällä onkin suuri määrä väsyneitä vanhuksia. Aivoja voi treenata kuin lihaksia. Se minkä vaivalla opiskelee, sitä voi käyttää. Ystävä. Stressi tulee siitä, että vastustaa sitä mikä on. Älä siis pety mistään mitä kohtaat. Ihminen voi ohjata odotuksillaan tulevaisuuttaan.
More Episodes
Uskontojen on ennustettu katoavan, mutta toisin on käynyt. Uskovien ihmisten määrä kasvaa nopeammin kuin maallistuminen ehtii vaikuttaa. Olemme lajityypillisesti uskonnollisia. Elämme aina jonkun uskonnon vallassa, oli se sitten uskoa yliluonnolliseen, johonkin ideologiaan tai muihin ihmisiin....
Published 06/10/19
Published 06/10/19
Yhteiskunta ei voi olla niin paska kuin väitetään. Elämä on vaikeaa, koska kukaan ei ponnista tyhjän päältä vaan matkaa jatketaan sieltä missä nyt ollaan. Sen sijaan, että tekisimme järkeviä asioita, olemme hylänneet puutteen ja ylenpalttisuuden toiminnallisen keskitien. Voimme huonosti, koska...
Published 05/27/19