Kulttuurivaikuttaja Pirkko Saisio – #MeToo, woke ja cancel
Listen now
Description
Pirkko Saisio, joka tunnetaan myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein, on todellinen suomalaisen kulttuurin moniottelija – kirjailija, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja.  Kommunistiseen perheeseen syntynyt Saisio kasvoi kahden suuren poliittisen ideologian välissä. Hän opiskeli Suomen Teatterikoulussa dramaturgiaa, mutta siirtyi kuitenkin pian näyttelijälinjalle, josta hän valmistui 1975. Jo samana vuonna ilmestyi hänen ylistetty ensimmäinen romaaninsa Elämänmeno, josta hänelle myönnettiin J. H. Erkon palkinto parhaasta esikoisteoksesta.  Elämänmenon ja sitä seuranneen Sisarukset-teoksen (1976) myötä Saisio sai työläiskirjailijan ja realistin leiman, jota hän alkoi kuitenkin pian karistaa tietoisesti harteiltaan.   Tähän päivään tultaessa Saision kirjallisella tuotannolla voisi täyttää kokonaisen kirjahyllyn. Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä, librettoja, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia sekä pienoismusikaaleja. Hänen viimeisin teoksensa, järkälemäinen Passio, julkaistiin vuonna 2021.  Entisenä taistolaisena tunnettu Saisio on herättänyt viime vuosina huomiota esimerkiksi feminismiin, Me too -liikkeeseen sekä woke- ja cancel-kulttuureihin liittyvillä kannanotoillaan.  Jean Mancini haastatteli Pirkko Saisiota 5.5.2022.  Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube, Supla, Spotify
More Episodes
Ben Zyskowicz on tämänhetkisen eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja. Hän on toiminut Arkadianmäellä yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 saakka. Zyskowiczin puolanjuutalainen isä oli kokenut toisen maailmansodan kauhut. Hän selvisi kahdelta keskitysleireiltä, päästen lopulta pakolaisena Suomeen,...
Published 05/25/22
Published 05/25/22
Pauli Poranen varttui Kokkolan Ykspihlajassa, satamatyöläisten kaupunginosassa. Hänen vanhempiensa osallistuminen alueen elinvoimaiseen teatterikulttuuriin sai urheilijanuorukaisen kiinnostumaan näyttelemisestä jo varhaisessa vaiheessa. Toiveet ammattiurheilijaksi pääsystä jäivät, mutta samalla...
Published 04/27/22