Kylmä sota jakoi maailmaa
Listen now
Description
Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 päätti kylmän sodan, joka oli alkanut toisen maailmansodan jälkeen, kun länsivaltojen ja Neuvostoliiton sodanaikainen liittolaisuus muuttui vastakkainasetteluksi. Kylmän sodan vuosikymmeniin mahtui erilaisia vaiheita Kuuban ohjuskriisistä 1960-luvulla jännityksen lievenemiseen 1970-luvulla. Kylmässä sodassa oli useita eri konfliktitasoja, kertoo poliittisen historian professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta. Sotilaallis- ja turvallisuuspoliittisen tason lisäksi maailma oli jakautunut talousjärjestelmien ja poliittisten järjestelmien perusteella, ja eri tasoilla rajat maailmassa menivät eri tavoin. Toisaalta myös puolueettomuus oli mahdollista. Toimittajana on Salme Unkuri. Kuva: Helena Myllykoski/Yle Osa jäljellä olevaa Berliinin muuria Kreutzbergin kaupunginosassa, 2011.
More Episodes
Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia -sarjassa oppaina ovat hyvin kaupunkinsa tuntevat suomalaiset. Elokuvaohjaaja Alli Haapasalo lähti New Yorkiin, koska hänellä oli nuorena sellainen tunne, että elämä tapahtuu jossain muualla. Ottomaanien islamilainen Istanbul on myös juutalais-kristillisen...
Published 03/08/18