17. Lappilaisella luonteenlujuudella - Jenni Välimäki ja Iiris Ylinampa
Listen now
Description
Minkälaista on arki kahden nuoren naisen asianajotoimistossa Rovaniemellä? Entä millaista on olla yrittäjä hyvän ystävän kanssa?   Tässä jaksossa vieraana ovat lappilaiset asianajajat, Jenni Välimäki ja Iiris Ylinampa, jotka keskellä koronapandemiaa perustivat oman asianajotoimiston Rovaniemelle. Jenni ja Iiris kertovat jaksossa oman toimistonsa Legistan perustamistarinan. He kertovat myös polustaan oikeustieteen pariin, ja siitä, minkälaista asianajajan arki pienellä paikkakunnalla on. He pohtivat avoimesti, mitä asianajajuus heille merkitsee ja miltä yhteinen yrittäjän arki on maistunut - työtavoista ja palkasta lähtien. Tärkeässä roolissa on "omalla tavalla tekeminen" ja se, mitä se Iirikselle ja Jennille todellisuudessa tarkoittaa. Jakson lopussa he kuvailevat toisiaan ja kertovat, mikä toisessa on parasta ihmisenä ja yhtiökumppanina.   Jakso on äänitetty Rovaniemellä huhtikuussa 2023.
More Episodes
Jakson vieraana on asianajaja Sinikka Kelhä. Sinikka kertoo jaksossa urapolustaan asianajajayrittäjäksi Raumalle ja muutaman vuoden takaisesta ratkaisustaan ottaa yhtiökumppanikseen nuori paikallinen naiskollega. Sinikka kertoo luottamustehtävistään ja sovittelusta osana arkityötään ja vastaa...
Published 05/02/24
Published 05/02/24
Pääkäsittelyssä-podcastin 21. jaksossa vieraana on asianajaja Hanna-Maria Seppä. Vanha-Sepän tilalta Luvialta kotoisin oleva Hanna-Maria kertoo jaksossa omalla värikkäällä tyylillään tiestään Turun oikeustieteelliseen, rikosasianajajaksi, oikeuspsykologian erikoistumisohjelmaan ja lopulta...
Published 04/04/24