#123 Vuosi 2021 – Tositarinat elämänmuutoksen keskeltä | 2. OSA
Listen now
Description
Usean vuoden ajan on ollut tapana käydä läpi alkuvuodesta menneen vuoden tapahtumat ja ottaa oppia tehdyistä asioista sekä reflektoida koettuja kokemuksia ja tunteita. Vuosi 2021 oli itselleni muutoksien vuosi ja paljon tapahtui – riippumatta (ja riippuen) maailmantilanteesta, joka on laittanut ajattelemaan jokaisen. Tämä on 2. jakso vuoden 2021 tapahtumista, jossa rehellisesti kerron miten vuosi on edennyt ja mitä on tapahtunut.  DISCLAIMER Tarinat ovat aitoja ja ne on tarkoitettu elämän dokumentoimiseen sekä omien ajatuksien jäsentelyyn. Ne eivät ole ohjeita tai kehotuksia siitä kuinka elää elämää. En todellakaan suosittele tällaista vuotta kenellekään. Kukin tavallaan. Moni on kysynyt mitä nykyään teen ja tässä vastaus viimeisistä kuukausista. KYLLÄ. Olisin voinut tehdä todella monta asiaa eri tavalla ja paremmin tuon yhden vuoden aikana, mutta kun asiaa tarkastelee kauempaa, niin yksi vuosi elämästä on todella lyhyt aika – kuitenkin siinä mielessä pitkä, että voit muuttaa vuoden aikana täysin elämäsi suunnan, jos tahdot. Vuosi 2020: Vuosi 2020 ei ollut minua varten – Hyvät ja huonot valinnat sekä oppimiskokemukset JAKSON SPONSORIT Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi ja sen toiminta perustuu täysin huippulaatuun – yhdenkään tuotteen laadusta ei tingitä. 🍀  💚 Koodi – AARO15 Saat 15 % alennuksen! www.puhdistamo.fi MyProtein Euroopan johtava urheiluravitsemusbrändi. 💙 Koodi – AAROMP Saat 35 % alennuksen! bit.ly/MyProteinFi SAAVUTUS PODCAST Saavutus Podcast tarjoaa vinkkejä ja inspiroivia tarinoita, joiden avulla pystyt saavuttamaan asettamasi tavoitteet. Suunta on valittava itse, mutta sitä kohti ei tarvitse kulkea yksin. Ole oman elämäsi tarinankertoja! Jaksojen tiedot: aarohuttunen.com/blog-podcast Sivusto: aarohuttunen.com Alennuskoodit: aarohuttunen.com/edut Instagram: @AaroHuttunen YouTube: @AaroHuttunen "Valitse tarinasi suunta."
More Episodes
"V*tutuksen määrä on vakio." Johanna Tolppola (⁠@johannatolppola⁠), on markkinoinnin asiantuntija, Vaikuttajamedian perustaja, VAMA Network co-founder ja Lakihelpin co-founder. Katariina Ruuskanen (@katajee), on koulutukseltaan juristi sekä Somelaw:n perustaja ja Lakihelpin co-founder. Kaikki...
Published 05/15/23
Published 05/15/23
"Treenattu mieli takaa sen, että pystyt käsittelemään elämän murheet ja stressitilanteet paljon paremmin ja pystyt nauttimaan enemmän elämäsi hyvistä asioista."   Joni Ihalainen (@aloitameditaatio), on kohta 6 vuotta säännöllisesti meditoinut diplomi-insinööri. Meditoimisen lisäksi hän on...
Published 03/13/23