Manifestoin oman voittoni! Vieraana MasterChef 2022 voittaja Petra Väänänen ja kaksoissisko Noora Väänänen
Listen now
Description
Tuoreessa jaksossa saimme vieraaksemme Väänäsen siskokset foodbytwins ruokayhteisön ja luovan median takaa. Petra on Vuoden 2022 MasterChef, kokkiopiskelija, sijoittaja ja innokas itsensä kehittäjä. Sisko Noora on niin ikään itsensä kehittäjä, yrittäjä, visualisti sekä liiketalouden opiskelija sekä toinen kokkaavista kaksosista.  "Opin kuinka tärkeää on pystyä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Joka kerta kun astui keittiöön ei voinut tietää mitä oli vastassa. Kokkasimme myös uusissa keittiöissä ja ympäristöissä. Käytin raaka-aineita ja tekniikoita, joista minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Oli tärkeää purkaa ongelmia niiden tullessa luovuttamatta ja toimia harkitsevasti. Näinhän se on elämissäkin. Menestymme paremmin, kun teemme tarvittaessa muutoksia, koska elämä yleensä voi olla arvaamatonta. " toteaa Petra blogissaan.  Käymme mielenkiintoisen keskustelun, jossa Petra paljastaa intuition ohjanneen hänen matkaansa yhdessä Suomen suosituimmassa ruokakilpailussa. Nyt tai ei koskaan, ajatteli Petra Väänänen ennen kuin haki mukaan. Millainen matka MasterChef kilpailu oli ja mitä se vaati? Entä miltä matka tuntui siskosta Noorasta?  Naiset kertovat myös, kuinka heistä tuli työpari ja koko kansan tuntema foodbytwins sekä mistä intohimo ruokaan ja ruuanlaittoon sekä matkusteluun sai alkunsa. Pohjoiskarjalaiset juuret sekä lapsuudessa syttynyt kiinnostus ruokaan ja ruuanlaittoon antoivat ensisysäyksen mutta miten asiat lutviutuivat sen jälkeen?  Kaksosuus näkyy Petran ja Nooran arjessa mm. yhteisen yrityksen pyörittämisenä. Millaisia haasteita yhdessä tekeminen on tuonut mukanaan ja kuinka he ovat päässeet niistä yli?  Kuulemme myös siskosten tulevaisuuden suunnitelmia ja ruokateemalla kun ollaan, paljastavat Noora ja Petra lempparireseptinsä kesään 2023!   Lue koko Petran mainitsema blogipostaus täältä.  Katso reseptit täältä        
More Episodes
Kuinka lisätulohaaste on lähtenyt käyntiin? Miksi heitimme ilmoille melkoisen ison haasteen? Paljastamme jaksossa ajatuksemme siitä, miksi me ajattelemme isommin tänä päivänä. Olemme tehneet tästä ihan oman jakson, jonka löydät tästä: S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi...
Published 05/09/24
Published 05/09/24
No ei todellakaan! Mamma betalar- podin viimeisimmän jakson innoittamana otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koko meidän podin tarina alkoi, kun me milleniaalit halusimme oikeasti oppia yksilötalouden perusteet ja varmistaa että tulevilla sukupolvilla tilanne ei ole sama kuin meillä....
Published 05/03/24