"Ahdistuin ajatuksesta, että olisin vain opettaja loppuelämäni”. Vieraana Anna Pietelin
Listen now
Description
Miltä tuntuu kun muutostarve menee niin pitkälle, että asialle on pakko tehdä jotain? Kun nykyinen arki ei palvele, on tehtävä rohkeita ratkaisuja. Anna Pietelin, asuntosijoittaja, äiti ja opettaja kertoo kuinka huomasi ettei enää syttynyt ajatuksesta että jatkaisi elämää samoin kuin tähän asti. Virkavapaa mahdollisti uuden kokeilemisen uudessa kaupungissa. Tärkein myönteinen muutosvoimat Annalla oli muuttunut tapa ajatella, oikeat ihmiset ympärillä eli verkoston tuki sekä rohkeus tehdä itselle ja omalle perheelle oikeita ratkaisuja. Omannäköinen elämä tuo toki mukanaan myös turbulenssia, mutta ymmärrys siitä ettei mikään ole lopullista ja asioita voi kokeilla, antoi rauhan keskellä muuttokaaosta.  Puhumme jaksossa Annan muutosmatkasta, siitä miltä tuntui muuttaa lähes koko elämänsä uuteen kaupunkiin ja mitkä asiat tekivät itse muutoksesta helpompaa. Pohdimme myös sitä, miksi ihminen muuttuu. John C. Maxwell on on kertonut että ihmiset muuttuvat neljästä eri syystä.  1. Kun sattuu niin paljon, että on pakko muuttua.  2. Kun on nähnyt tarpeeksi ja inspiroitunut tarpeeksi muutoksesta.  3. Kun oppii tarpeeksi ja tajuaa haluavansa muuttua. Tieto lisää ymmärrystä.  4. Kun vastaanottaa tarpeeksi, jotta kykenee muuttumaan.    Keskustelemme mitkä syyt johtivat annan muutokseen. Annaa voit seurata Instagramissa nimimerkin @annapietelin takaa. 
More Episodes
Kuinka lisätulohaaste on lähtenyt käyntiin? Miksi heitimme ilmoille melkoisen ison haasteen? Paljastamme jaksossa ajatuksemme siitä, miksi me ajattelemme isommin tänä päivänä. Olemme tehneet tästä ihan oman jakson, jonka löydät tästä: S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi...
Published 05/09/24
Published 05/09/24
No ei todellakaan! Mamma betalar- podin viimeisimmän jakson innoittamana otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koko meidän podin tarina alkoi, kun me milleniaalit halusimme oikeasti oppia yksilötalouden perusteet ja varmistaa että tulevilla sukupolvilla tilanne ei ole sama kuin meillä....
Published 05/03/24