Joulun taikaa: kestävä kuluttaminen ja merkitykselliset lahjat
Listen now
Description
Tässä podcast jaksossa pureudumme joulun alla tapahtuvaan ostosmyrskyyn ja mietimme, miten voisimme tehdä lahjoista merkityksellisempiä ja ympäristöystävällisempiä. Joulu on antamisen aikaa mutta voisimmeko antaa enemmän kuin pelkkiä tavaroita? Miksi kokemukset ja lahjat ovat meidän suosikkimme lahjoja ja jopa mielestämme arvokkaimpia kuin tavarat. Entäs lapset? Miksi otamme heidät mukaan keskusteluun ja päätöksen tekoon? Perhe on yksikkö ja jokaisen jäsenen on hyvä päästä mukaan keskusteluun koska onhan se yhteinen asia, jos perhe säästää esimerkiksi yhteiseen kokemukseen kuten matkaan? Mitä nopeammin saadaan lapset miettimään halujen ja tarpeiden eroa niin sitä parempi. Joulun alla on myös hyvä hetki tukea kotimaisia palveluntuottajia ja yrittäjiä yliäätänsä. Vuosi 2023 on taas rokottanut suomalaisia yrittäjiä joten ostamalla palveluita heiltä saadaan lisää työpaikkoja suomeen ja mahdollisesti jopa käännettyä suomalaisen yrittäjän kelkkaa. Naistakomolla on myös tarjolla ihania aineettomia joululahjoja mm. verkkokurssien muodossa. On pienempiä kokonaisuuksia kuten Varaton mieli vauraaksi, DreamLab sekä Arjenhallinnan mestariksi. Seuraava Tulevaisuuden Minä valmennus starttaa tammikuussa ja 9 paikkaa on vielä vapaana. Myös asuntosijoittajan vuosi starttaa tammikuussa ja sinne on myös paikkoja vapaana. Tutustu kaikkiin tuotteisiin ja valmennuksiin verkkokaupastamme.
More Episodes
Kuinka lisätulohaaste on lähtenyt käyntiin? Miksi heitimme ilmoille melkoisen ison haasteen? Paljastamme jaksossa ajatuksemme siitä, miksi me ajattelemme isommin tänä päivänä. Olemme tehneet tästä ihan oman jakson, jonka löydät tästä: S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi...
Published 05/09/24
Published 05/09/24
No ei todellakaan! Mamma betalar- podin viimeisimmän jakson innoittamana otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koko meidän podin tarina alkoi, kun me milleniaalit halusimme oikeasti oppia yksilötalouden perusteet ja varmistaa että tulevilla sukupolvilla tilanne ei ole sama kuin meillä....
Published 05/03/24