Pääosassa ohjaaja Mikko Roiha
Listen now
Description
Helsingin KOM-teatterissa esitetään Mikko Roihan ohjaamaa versiota Henrik Ibsenin vuoden 1879 avioerodraamasta Nukkekoti. Klassikolle muuten uskollisessa sovituksessa hajoava avioliitto on nyt kahden miehen välinen. Roiha on ohjannut ja dramatisoinut myös Vapaa teatterin, Kouvolan teatterin, Turun kaupunginteatterin, Lahden kaupunginteatterin, Tampereen teatterin, Seinäjoen kaupunginteatterin ja Hämeenlinnan teatterin yhteistuotantona toteutetun sovituksen Tommi Kinnusen romaanista Ei kertonut katuvansa. Siinä viisi Lapin sodan jälkeen vuonna 1945 saksalaisten mukana Norjaan päätynyttä suomalaista naista kävelee takaisin Suomeen ja joutuu kohtaamaan muuttuneeseen maailmantilanteeseen liittyvät traumat. Jaksossa vieraileva Roiha avaa näkemyksiään muun muassa klassikoiden sovittamisesta, sukupuoliroolieihin liittyvistä jännitteistä sekä teatterin yhteiskunnallisuudesta.
More Episodes
Kevätkauden viimeisessä jaksossa vieraana on Q-teatterin ensemblestä, monilta muilta maan näyttämöiltä, elokuvista ja televisiosarjoista tunnettu Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä. Keskustelussa esiin nousevat teatteri- ja kameranäyttelemisen erojen ja...
Published 06/03/24
Published 06/03/24
Helsingissä Vuosaaren hylätyssä lukiossa on esitetty suomalais-venäläisen Helsinki 98 -teatteriryhmän sovittamia näytelmiä valkovenäläisen Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitsin dokumenttiromaaneista. Neuvostoihmisen loppu kertoo Neuvostoliiton totalitarismista rinnastuen kriittisesti nykyiseen...
Published 05/26/24