Description
"Virhe on suuri siunaus" - pelkäätkö häpeää vai epäonnitumista
Jaksossa keskustellaan Itä-Suomen yliopiston liikunnan 25 opintopisteen sivuaineen muutoksesta viimevuosina, sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Kuinka opiskelijamassat ovat lisääntyneet sekä kuinka yksilöllisten tarpeiden ja pyyntöjen määrä on lisääntynyt yksilötasolla. Kuinka tasa-arvoista joustaminen on, joidenkin kohdalla kun toiset eivät tarvitse joustoa. Jos jostakin otetaan, siihen tulee myös antaa oma panoksensa.
Lisäksi lopussa pohdimme pelätäänkö me epäonnistumista vai häpeän tuntemusta. Miten taustalla vaikuttavat odotukset tai lupaukset ja missä suhteessa ajattelemme niiden vaikuttavan toimintaamme ja ajatuksiimme. Mikä on hyvä pedagoginen suhde ja missä menee pedagogisen tahdikkuuden punainen lanka oppilas, opiskelija ja opettajasuhteessa. Missä määrin opettaja voi tai uskaltaa tuoda rehellisesti, avoimesti ja todellisuuteen painottuen omia tunteita ja kokemuksia sekä onko sillä mitään arvoa?
Jakso on osa pidempää keskustelua, joka on leikattu aihealueittain neljään osaan. Keskustelemassa Uppiksen, Roopen ja Tommin lisäksi ovat yliopisto opettajat ja liikunnan sivuaineen vetäjät Annu sekä Tuomas.
"Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria" - Kurt Lewin
" Keskeneräisyydestä selvitään yhdessä" - Kurt Vonnegut