Miljoonien allien mies
Listen now
Description
Alli on Suomessa harvalukuinen pesimälintu, mutta muuttoaikoina keväin syksyin niitä voi nähdä paljon, kun tuhannet allit matkaavat pitkin Suomenlahtea arktiselle tundralle ja sieltä takaisin. Vanha kansakin kiinnitti tähän koreaan lintuun ja sen liikehdintää huomion. Ja varsinkin allin lauluun. Siksi voi sanoa, että alli on kaikin puolin tarunhohtoinen lintu. Nykyään alleja näkee talvisin Suomenlahdella kymmeniä tuhansia. Mistä tämä johtuu? Luontoretkellä Juha Laaksonen tapaa miehen, joka on nähnyt eläessään miljoonia alleja ja on niistä edelleen enemmän kuin innoissaan. Miksi Gustaf Nordenswan tykkää alleista ja millaista niiden seuraaminen oikein on?
More Episodes
Published 11/28/21
Syksyllä niitä saattaa tulla sisätiloihin, eivätkä ihmiset ole siitä mielissään. Jos sen näkee ulkosalla, se voi aiheuttaa myös söpöydellään ilon pirskahduksen. Sillä on tapana tehdä ruokakätköjä ja niitä voi löytää hyvinkin erilaisista paikoista, esimerkiksi saappaista, housujen taskuista,...
Published 11/21/21
Suomen metsissä ja merissä vipeltävillä eläimillä riittää erilaisia isähahmoja. Suureen joukkoon melko varmasti kuuluu sekä huolettomia uroksia ja huolellisia koiraita. Voiko vaikkapa kalakoiras olla huolehtiva isä? Millainen urosten rooli ylipäätään on eläinmaailmassa? Voiko lintu, nisäkäs tai...
Published 11/14/21