Episodes
Työterveyden erikoislääkäri Marjo Risaanen vaatii uudessa Kisakatsomo podcastissa kuntosalien ja uimahallien välitöntä avaamista. Hänen mukaansa sulkutila merkitsee suuria ongelmia niin lapsille kuin aikuisille ja erityisesti vanhuksille!
Published 01/25/22
Published 01/25/22
Vuosi on alkanut jälleen rajoitusten merkeissä. Sisäliikunta ja kuntosalit ovat kiellettyjen listalla. Näin siitäkin huolimatta, että THL on arvioinut juuri nämä liikuntamuodot kaikkein turvallisimmaksi. Samaan aikaan eri alueet toimivat eri tavalla, Pohjois- ja Itä-Suomessa saa käydä kuntosaleilla, muualla ei. Tutkimusten mukaan kuntosaleilta on lähtenyt 100 000 kävijää kohden 1 koronavirustapaus. Eli 99 999 ihmiseltä kielletään liikunta, yhden positiivisen tuloksen vuoksi. Mitä tästä...
Published 01/05/22
Etelän mediassa ei ole juuri näkynyt juttuja Lappia järisyttävästä kiistasta. Saamelaisten ja Lapinkylien edustajien välillä kipinöi oikein kunnolla. Lapinkylien parlamentin edustajat ovat jättäneet poliisille tutkintapyynnön syrjinnästä, he vaativat myös oikeuskansleria tutkimaan asiaa. Kiistan synä on oikeusministeriön hanke, jossa saamelaiskäräjälakia ollaan uudistamassa niin, että Lapinkylien edustajat eivät enää pääsisi mukaan päätöksentekoon, jos edustajat eivät puhu saamea. Mistä on...
Published 11/21/21
Kuusinkertainen olympiamitalisti Harri Kirvesniemi tuo tänä talvena markkinoille mullistavan suksiuutuuden, ns. nanogrip karvapohjasuksen, jossa pidon lisäksi on optimoitu luisto-ominaisuudet niin, että suksen pohjaan ei tarvitse laittaa mitään voiteita. Pekingin olympialaisten suhteen Kirvesniemi on arvioisaan varovainen, etenkin sen vuoksi, ettei huolto ole päässyt testaamaan välineitä talvikisojen suorituspaikoilla.
Published 10/28/21
Suomalainen keihäänheittäjä on viimeksi ottanut arvokisamitalin vuonna 2016 Amsterdamissa, kun Antti Ruuskanen heitti pronssia. Pihtiputaan keihäskarnevaalien perustajajäseniin kuuluva Leo Pusa vakuuttaa Jari Porttilan haastattelussa, että menestyksen päiviä on luvassa myös jatkossa. Pusa paljastaa myös sen, että ensimmäisten karnevaalien 1971 kuuluttajana toimin Lontoon olympialaisten kultamitalisti Tapio Rautavaara. Kimmo Kinnunen on ollut mukana Karnevaaleilla pienestä pitäen, myös...
Published 10/25/21
Liikunnalta ja urheilulta oltiin leikkaamassa 12 miljoonan euron edestä tukirahoja ensi vuonna. Urheiluväki ja urheilujohtajat eivät juurikaan nousseet vaststamaan hallituksen esitystä, ennen kuin kulttuuriväki nosti esille tyrmistyksensä siitä, että heiltä oltiin viemässä 18 miljoonaa. Asiantuntijamme Mika Järvinen ihmettelee miksi urheiluvaikuttajat eivät reagoineet heti leikkauksiin, pelättiinkö poliitikkojen reaktioita?
Published 10/16/21
Historioitsija Lasse Laaksonen on tehnyt valtavan työn kirjoittaessaan kenraali K.M. ( Kurt Martti ) Walleniuksen elämänkerran. Walleniushan muistetaan sotien aikaisena kenraalina, joka ei tullut toimeen Mannerheimin kanssa. Wallenius oli mukana Lapuan liikkeessä, Mäntsälän kapinassa ja entisen presidentin K.J. Ståhlbergin kyydityksessä. Mutta antoiko juuri Wallenius käskyn Ståhlbergin "muilutukseen", sitä kysyn Insiderin jaksossa. Mikä on totuus?
Published 10/06/21
Seitsemän arvokisamitalia voittanut Tero Pitkämäki on huippu-urheilunsa jälkeen sitoutunut täysillä valmennukseen. Viikolla Pitkämäen ilmoitettiin liittyneen valmentajaksi ryhmään, jossa harjoittelevat Maria Huntingtonn ja Miia Sillman ja jonka vastuuvalmentaja on Mika Vakkuri. Asiantuntija Mika Järvinen pohtii uusimmassa Kisakatsomo podcastissa mitä hyötyä tästä on urheilijoille.
Published 10/01/21
THL:n terveysturvallisuus osaston johtaja Mika Salminen on suorastaan tyrmistynyt roketevastaisista kampanjoista, joita levitetään some-alustoilla. Salminen kertoo Jari Porttilan Insider podcastissa miksi ne ovat tuomittavia ja minkä vuoksi kansalaisten kannattaa käydä ottamassa koronarokote. Hän korostaa, että Suomessa viranomaiset eivät voi antaa virheellistä tietoa rokotteista.
Published 09/24/21
Mansen lukkari Juha Puhtimäki sanoo uudessa Jari Porttilan Kisakatsomossa suorat sanat pesäpalloväkeä kuohuttaneesta Tampereen katsomogatesta, jossa osa katsojista joutui seuraamaan pelin "seisomakatsomossa". Puhtimäki myös kertoo, mitä Mansen on parannettava, jotta se palaa lauantaina Kouvolasta mestarina.
Published 09/22/21
Lappi on yhä täynnä löytämätöntä kultaa !! Näin vakuuttaa legendaarinen kullanetsijä Harri Siitonen. Siitonen on kolunnut kairaa syntymästään saakka ja hän tietää Lapin kullasta ka malmivarannoista enemmän kuin monet kaivosyhtiöiden edustajat. Siitonen ennustaa uudessa podcastissani kultakuumeen nousevan pian uusiin svääreihin, mutta pelkää kaivoslain uudistusten heikentävän tavallisten kullanetsijöiden toimia.
Published 09/20/21
Insider-podcastin ensimmäisessä jaksossa Jari Porttila on yhdessä kullankaivaja Harri Siitosen kanssa huuhtomassa kultaa. Suomen kaivosyrittäjin puheenjohtaja kertoo, kuinka valtavat malmivarannot vielä odottavat löytäjäänsä Lapissa. Samalla hän harmittelee sitä, että kullanetsintä ja malmien analysointi on tehty nykyään niin vaikeaksi. Kuuntele aidon lapinmiehen näkemys Lappia koskevissa asioissa.
Published 09/20/21
Suomalaiset yleisurheilijat ovat ilmoittaneet kesän päätteeksi oikein joukolla vaihtavansa valmentajia. Osa suuntaa jopa ulkomaille, osa taas etsii kotimaasta uutta valmentajaa. Pohdimme Kisakatsomossa huippuvalmentaja Mika Järvisen kanssa "valmentajainvaihtoviikkojen" syitä, Järvinen kysyykin mitä syytä on vaihtaa valmentajaa, kun yhteistyö on tuotanut jo huipputuloksia.
Published 09/17/21
Peräti kymmentä eri NHL seuraa edustanut Olli Jokinen aiheutti keväällä melkoisen mediamyrskyn, kun hän kertoi kiinnityksestä Mikkelin Jukurien päävalmentajaksi. Jokisen valmentajanura ehdittiin painaa lokaan, ennen kuin hän oli valmentanut yhtään peliä. Jokinen kertoo Jari Porttilan podcastissa miltä se tuntui ja avaa samalla tavallisuudesta poikkeavaa valmennusfilosofiaansa.
Published 09/14/21
Viikonvaihteessa käydään jälleen yleisurheilun Suomi-Ruotsi maaottelu, nyt Tukolmassa. Maaottelua on käyty jo vuodesta 1925 lähtien  ja se on ainoa kahden maan välinen, jatkuvasti käytävä maaottelu maailmassa. Nyt keskustelemme asiantuntija Mika Järvisen kanssa siitä, tulisiko maaottelua uudistaa, Järvisellä on selkeitä ehdotuksia siitä, kuinka maaottelua pitäisi päivittää 2020-luvulle.
Published 09/04/21
Pesiksen runkosarjan voittanut Manse PP on kompuroinut pahasti pudotuspeleissä. Se on hävinnyt kaksi ensimmäistä ottelua Imatralle ja pelaa seuraavaksi selkä seinää vasten; Mansen on pakko voittaa kolme seuraavaa ottelua selvitäkseen mitalipleihin. Mansen ja Suomen ykköslukkari Juha Puhtimäki pohtii Jari Porttilan kanssa sitä, miten tähän on tultu "ainakin olemme saaneet huomiota osaksemme..."
Published 08/30/21
Suomen yleisurheilu kesän kirkkain tähti, 3-loikkaaja Senni Salminen ei saa hypätä viikonlopun Kalevan kisoissa. Salmisen ei anneta osallistua lauantain karsintaan, koska hänelle annettiin karsintamahdollisuus Lausannen Timanttiliigan kisoissa, Siellä hän astui yli kolme ensimmäistä hyppyään. Nyt yleisömagneetti Salmisen ei anneta hypätä Tampereella.
Published 08/27/21
Pesäpalloliike suunnitteli viettävänsä ensi kesän 100-vuotisjuhlia Olympiastadionilla, mutta hanke kaatui. Mistä oli pohjimmiltaan kyse ja millaiset suunnitelmat pesäpallolikkeellä on vallata suuria asutuskeskuksia? Jari Porttilan Podcastin vieraana Seinäjoen Jymy-Jusien hallituksen puheenjohtaja Ossi Viljanen. Rehellistä arvioita menneestä ja selkeitä ehdotuksia kuinka toimia jatkossa.
Published 08/22/21
Pikaluistelun entinen ME-mies Pekka Koskela lopetti uransa 2018 talviolympialaisiin, mutta häntä on kosiskeltu mukaan Pekingin talviolympiaprojektiin, Koskela paljastaa Kisakatsomossa millaisesta hankkeesta oli kyse. Hän kertoo myös siitä, milliasta oli haastaa maailman huiput, kun hän harjoitteli ulkojäillä ja kilpailijat sisähallissa. Kisakatsomossa sivutaan myös jääurheilukeskus hanketta.
Published 08/18/21
Suomalaisten menestys Tokiossa puhututtaa. Yksi fakta unohtuu helposti, esimerkiksi Messi tienaa vuodessa sen, mitä koko suomalaiseen huippu-urheiluun satsataan kahdessa vuodessa. Tämä ja paljon muita faktoja paljastuu Podcastissani, jossa vieraana Kuortaneen huippu-urheilukeskuksen johtaja Tapio Korjus.
Published 08/11/21
Tokion olympialaiset ovat ohi. Ne olivat järjestelyiltään suuri pettymys. Japanin hallituksen julistaman hätätilan vuoksi kisatapahtuiin ei saanut ottaa yleisöä ja se latisti täydellisesti olympiatunnelman. Olympialiikkeellä ei ole enää varaan toisiin samanlaisiin kisoihin, toivottavasti Pekingin talviolympialaisten järjestäjät huomasivat tämän. Annamme myös arvosanat kisoissa mukana olleille 21:lle suomalaiselle yleisurheilijalle.
Published 08/08/21
Seppo Räty antaa tuomionsa kisajärjestäjille ja Johanne Vetterin taustajoukoille katastrofaalisesta keihäsfinaalista. Rädyn mukaan saksalaiset eivät olleet oppineet mitään karsinnasta, vaan hakkasivat Vetterin kohdalla päätä samaan seinään myös finaalissa. Räty on myös huolissaan suomalaisesta keihäänheitosta ja etenkin sen tuloksista.
Published 08/07/21
Kolminkertainen keihäänheiton olympiamitalisti Seppo Räty analysoi Jari Porttilan Podcastissa Tokion keihäsfinaalin lähtökohdat. Onko Lassi Etelätalolla mahdollisuudet yllätykseen, entä mikä vaivaa Johannes Vetteriä ? "Se on sitten tekemätön paikka..."
Published 08/06/21
Mira Potkonen taisteli upeasti Tokion olympiakehässä ja se tuotti lopulta pronssia suomalaiselle. Ottelun jälkeen Potkonen puhkesi itkuun jo kehässä ja itku jatkui myös median edessä. Some täyttyi haukuista, joissa toimittajat haukuttiin Porkosen itkettämisestä, mutta mikä onkaan totuus tämän kaiken takana? Kuuntele niin tiedät ja ymmärrät.
Published 08/05/21