MONA ILONA - Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Listen now
Description
Meiltä on jo pitkään toivottu jaksoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Nyt sellainen saatiin julkaistua, kun tubettajana tunnettu Mona Ilona kävi kertomassa meille oman tarinansa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa esiintyy vaihtelevasti masennus-, hypomania-, mania- tai sekamuotoisia sairausjaksoja ja vähäoireisia tai oireettomia välivaiheita. Miten Mona on oppinut elämään taudin kanssa? Onko sen hyväksyminen osaksi loppuelämää ollut helppoa? Ota seurantaan Suomen hauskin ja rehellisin podcast mielenterveydestä. Uusi jakso aina maanantaisin #OkeiOllaRikki Supla, Spotify, Youtube ja Apple podcast kanavilla. #kaksisuuntainenmielialahäiriö #bipolaarisuus #masennus
More Episodes
Paniikkihäiriö nosti ensimmäisen kerran päätään Prisman kassalla vuonna 2022. Paikalla tuolloin ollut ystävä auttoi pois tilanteesta, josta Mirkalla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Samana vuonna Mirka siirtyi verkkoon ja pelimaailmaan. Uusi harrastus tuntui mielekkäältä ja peli kavereitakin...
Published 06/16/24
Published 06/16/24
Samylla oli joskus ajatus, että hän jättää tähän maailmaan yhden albumillisen musiikkia ja sen jälkeen poistuu oman käden kautta. Nuoren aikuisena jopa kaikista pienimpiä oireita väisteltiin eikä avun piiriin tahdottu hakeutua. Vuoden 2021 aikana iskenyt masennus pakotti arvioimaan elämää...
Published 06/02/24