Samae Koskinen: Kiireisiä vuosia pienten lasten kanssa tulee vielä ikävä
Listen now
Description
Muusikko Samae Koskinen saapui ystäväviikon kylään läpi kaoottisen aamun. Tunnolliseksi ihmiseksi tunnustautuva ammattiesiintyjä näkee toistuvasti painajaista myöhästymisestä. Unessa joku pilaa aikataulut tai ehtimistä edeltää kaaos. Tämänhetkinen tilanne pienten lasten perheenisänä heijastuu uniin - koko ajan joku vaatii jotain. Päivät ovat täysiä, mutta Koskinen tietää, että näitä kiireisiä vuosia tulee vielä ikävä. Keikalla, lavalla artistina, saa hetkeksi valon itseensä toisella tapaa. Kuuntelijan huomio on, että Samae Koskisen yllä näkee usein metallimusiikkipaitoja. Koskinen sanoo kasvaneensa metallin, äärimetallinkin äärellä, ja kotona soi vieläkin punk ja heavy. Nopea musiikki sopii kokkailuunkin, mutta kun vieraat istuvat pöytään, vaihtuu sointi bossanovaan. Ristiriitaisen ihmisen maailmaan mahtuu monenlainen musiikki. Samae Koskinen oli myös yksi Puheen pöytäroolipeliliven Uuden maailman ruhtinaat pelaajista. Peli jätti kipinän virittää vanhaa harrastusta uudelleen. Pelaaminen on ennen kaikkea sosiaalista puuhaa ja yksi osa nörttiyttä, titteli, jonka Koskinen kantaa ylpeästi. Puheen Aamussa toimittajina Alina Kulo, Juhani Kenttämaa ja Anna Cadia.
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21