Malla: Suomen kieli on yksi instrumenteista
Listen now
Description
Levyn julkaisu korona-aikana on pieni juhla turvavälein levy-yhtiön pihalla. Näin kuvaa parin päivän takaisia tunnelmia Malla Malmivaara. Levy Malla, suomenkielistä klubimusiikkia housetwistillä, julkaistiin huhtikuun puolivälissä. Palaute on ollut hyvää, sen tanssi- ja klubifillistely kertoo, että ihmiset kaipaavat yhdessäoloa. Mallan aiemman musiikillisen työn Belle Whon ajoista on kulunut 10 vuotta. Välissä tapahtui totaalinen pöydän putsaus. Se tarkoitti elektrojuurille menemistä: perehtymistä, tutkimista ja uuden opettelua, niin genren, tuottamisen kuin välineidenkin suhteen. Musiikin tekeminen omalla nimellä oli alusta saakka selvää, varsinkin kun kielenä on tunnekieli suomi. Teksti pyrkii olemaan suomalaisen lyriikan fraaseista vapaa ja huomio on fonetiikassa, kieli on yksi instrumenteista. Levyllä ovat mukana myös Jimi Tenor ja Roberto Rodrigues. Mallalle se on kunnia ja mahdollisuus. Genren konkareilta oppii ja työskentelyssä on mukana puhdas tekemisen ilo. Puheen Aamussa toimittajina Anna Cadia ja Alina Kulo.
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21