SUAD: Musiikin tekeminen on intuitiivinen matka syviin vesiin, levy Waves on kuin delfiini
Listen now
Description
Vuosien ura erilaisissa projekteissa ja samalla hidas kiiruhtaminen kohti debyyttilevyä. Näin on kuvattu pitkää projektia, jossa artistinimellä SUAD kulkevan Suad Khalifan odotettu levy Waves on lopultakin valmis. Suad sanoo olevansa intuitiivinen lauluntekijä. Musiikin tekeminen on matka syviin vesiin, kappaleen merkitys voi aueta vasta kun se on valmis. Myös käsitys siitä, että laulu on valmis, perustuu tunteeseen. Perfektionistina Suad tunnistaa halun viilata kappaleita loputtomiin. Ensimmäisestä singlestä lähtien Suadin kohdalla on puhuttu kansainvälisestä potentiaalista. Artisti itse ei sitä ensisijaisesti ajattele, mutta myöntää, että englannin kieli mahdollistaa kaiken. Waves on Suadin mukaan avoin, herkkä ja eteenpäin menevä. Jos se olisi eläin, olisi se delfiini. Puheen Aamussa toimittajina Anna Cadia ja Alina Kulo.
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21