Karpo-elokuvan tekijät: Hannu Karpon suurin vahvuus oli, että hän kohtasi ihmiset omana itsenään - ei ollut mitään roolia
Listen now
Description
Kotimaisen tv-journalismin elävästä legendasta Hannu Karposta on tehty nyt dokumenttielokuva Karpo. Elokuva kuvaa Hannu Karpon vuosikymmenten uraa toimittajana sekä käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon. Hannu Karpo oli monelle kaltoin kohdellulle viimeinen toivo. Kun muu ei enää auttanut, kirjoitettiin hänelle. Suomalainen ikoni Hannu Karpo on tallentunut kansakunnan muistiin oman tiensä kulkijana, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta - ja samalla muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä vähän aikaa sitten. Puheen Aamussa Anna Cadian ja Juhani Kenttämaan vieraina Karpo-elokuvan tuottaja Liisa Karpo ja ohjaaja Ari Matikainen.
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21