Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen: Mellakointi laitetaan kuriin, mutta ihmisoikeusliike on tullut jäädäkseen
Listen now
Description
Poliisiväkivalta, rasismi, jo pari viikkoa jatkuneet mielenosoitukset. Maan rajojen sulkeminen, koronakriisi. Kaikki tämä vaalivuonna. Vuosi 2020 on Yhdysvalloissa poikkeuksellinen, sille on vaikea löytää vertauskohtaa, sanoo Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen. Kaikki on tapahtunut nopeasti. Vielä helmikuussa maassa oli historiallisen matala työttömyys, nyt työnsä on menettänyt 40 miljoonaa ihmistä ja työttömyysprosentti on 17. Tällä hetkellä katoavat myös teollisuuden työpaikat. Poliisiväkivallan uhrina kuolleen George Floydin tapaus on saanut yhdysvaltalaiset liikkeelle ja kysymään, millaisessa maassa he elävät. Hentunen sanoo, että mellakointi kadulla laitetaan kuriin, mutta hiljainen protesti ja ihmisoikeuksia vaativa liike on tullut jäädäkseen. Kansalaiset vaativat, että kansalaisoikeuksista pidetään huolta ja poliisin väkivallalle tehdään jotain. Poliisiväkivalta ei ole uusi asia, se on hautonut vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan muutoksen edessä. Edessä on määrärahojen leikkaaminen ja valvonnan lisääminen. Poliisia kohtaan olevaa syytekynnystä halutaan alemmas. Tulevasta presidentistä äänestetään marraskuussa. Presidentti Trumpin vahva asema on kadonnut ja demokraattien Joe Biden johtaa kannatusmittauksissa. Entisiä ministereitä sekä presidentti George Bush on siirtynyt Bidenin taakse. Se, että istuvan presidentin oman puolueen jäsenet haastavat presidentin ja puolueen agendan on erittäin poikkeuksellista. Trumpin osalta oleellista on, mitä tapahtuu taloudelle ja tuleeko koronan toinen aalto. Tilanne ei ole toivoton: hänellä on toimiva kone, rahaa ja kyky saada kannattajia liikkeelle. Vaaleissa kaikkinensa ratkaisevaa on some, syksyn tv-väittelyt ja varapresidentin nimi. Puheen Aamussa toimittajina Anna Cadia ja Juhani Kenttämaa. Kuva: John G. Mabanglo / AOP
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21