Kirjailija ja haientusiasti Harri-Pekka Pietikäinen näki Tappajahain liian pienenä liian monta kertaa. Siitä jäi irrationaalinen pelko tummassa vedessä elävästä pedosta. Valkohai kiehtoi ja pelotti yhtä aikaa. Pietikäisen ensimmäinen kohtaaminen valkohain kanssa oli kuin suoraan elokuvasta. Yhtäkkiä suuri valkoinen lipui veneen vierestä. Suojahäkistä nähty eläin oli tuttu, mutta silti erilainen. Sillä oli tutut silmät ja tuttu virne, mutta hai oli levollinen ja rauhallinen. Pietikäisen käteen on tatuoitu hänen vuonna 2017 kohtaamansa Scarlett, iso, karismaattinen eläin, joka poikkesi muista ja oli aktiivinen. Metrin päästä kaartava valkohai on voimallinen kokemus, sanoo Pietikäinen. Tietoisuus siitä, että halutessaan eläin voisi käyttää valtavaa voimaansa, mutta ei sitä tee, tekee kohtaamisesta liki uskonnollisen. Pietikäisen haave on kohdata valkohai ilman häkkiä. Steven Spielbergin ohjaama Tappajahai sai ensi-iltansa 1975, sitä edelsi Peter Benchelyn kirja. Yksittäisen elokuvan jättämä jälki näkyy suhtautumisessa valkohaihin vieläkin. Se loi myytin ihmistä saalistavasta hirviöstä, mutta loi samalla siihen valtavan kiinnostuksen. Haiden kalastus lisääntyi ja kanta pieneni. Valkohain ja muiden petomyyttien avulla ihminen mittaa omaa kyvykkyyttään. Mihin me pystymme, missä menee raja, mitä me olemme ihmisenä. Ihminen ei ole enää vain saalis, vaan myös saalistaja. Tyynenmeren muinaisuskonnoissa hai on jumalan asemassa oleva kunnioitettava olento. Valkohai on uhanalainen eläin, jonka tarkkaa määrää ei tiedetä. Hain suojelutyö on lapsenkengissä, samoin valkohaitutkimus. Haista tiedetään vain vähän, esimerkiksi käsitykset syistä kannan hiipumiseen vaihtelevat. Pietikäisen mukaan merkittävin syy on kalastus. Kun ravinto katoaa, populaatio pienenee. Valkohain ainoa luonnollinen vihollinen on miekkavalas. Se repii tarkasti valkohain maksan, joka on meren rikkain ravinto. Puheen Aamussa toimittajina Anna Cadia ja Juhani Kenttämaa.