Ulkolinja-dokumentin Takaisin Fukushimaan ohjaaja Marko Lönnqvist: Fukushimassa koti on muistelu- ja surutyöpaikka
Listen now
Description
Vuonna 2011 maanjäristys ja tsunami runtelivat Japania vaatien yli 20 000 uhria. Maanjäristystä ja tsunamia seurasi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus. Marko Lönnqvistin ohjaama Ulkolinjan dokumentti Takaisin Fukushimaan kertoo onnettomuuden jälkihoidosta ja ihmisten katkeruudesta. Fukushiman alue on edelleen osin asuinkelvoton. Saastuneilla alueilla koti ei ole enää koti, vaan muistelu- ja surutyöpaikka, ydinonnettomuuden jälkeinen museo. Pahemmin saastuneille alueille pääsee käymään vain erikoisluvalla. Yuji Onuman kodissa kaikki on jäänyt juuri niin kuin lähdön hetkellä oli. Keittiön lattialla on matkalaukku levällään, pöydällä syntymäpäiväkakku kynttilöineen. Kynttilät olivat ainoa valo sähköttömässä kaupungissa. Kalenteri seinällä on vuodessa 2011 ja kello ajassa 14.45. Masami Yoshizawa kieltäytyi lähtemästä. Hän elää yhä 14 kilometrin päässä ydinvoimalasta. Itsepintaisesti hän kasvattaa radioaktiivista karjaansa, jota ei saa lypsää ja jonka lihaa ei voi käyttää. Yoshizawasta on tullut ydinvoiman vastustajien ruumiillistuma. Cowboy, lehmä-kamikaze ja lehmä-godzilla nimillä itseään kutsuva mies kantaa sankarin viittaa. Käyttökelvoton karja ruokitaan poistoelintarvikkeilla ja lahjoituksilla. Fukushimassa oli varauduttu maanjäristyksiin, mutta suojavalli merelle on vain viisi metriä korkea. Sen pitäisi olla viisitoista. Lisäksi voimala on matalammalla kuin se suunniteltiin. Fukushima Daiichin ydinvoimalan omistama TEPCO on vuosien jälkeen myöntänyt osavastuunsa ja maksanut korvauksia uhreille. Uhrien mukaan yhtiön juristiarmeijan tehtävä on varmistaa, että korvauksia maksetaan mahdollisimman vähän. Fukushiman onnettomuus käänsi japanilaisten asenteet ydinvoimaan ja nykyään suurin osa vastustaa sitä. Onnettomuuden jälkeen kaikki maan reaktorit sammutettiin ja niiden turvallisuus tarkistettiin. Valtaosa voimaloista on edelleen kiinni, vain pari prosenttia maan sähköntuotannosta tulee ydinvoimalla. Japani tukee uusiutuvaa energiantuotantoa ja aurinko- ja tuulivoima ovat kasvaneet merkittävästi. Energiaintensiivisessä maassa ne eivät kuitenkaan riitä. Japanissa onkin Fukushiman jälkeen rakennettu suuri määrä hiilivoimaloita. Puheen Aamussa toimittajina Juhani Kenttämaa ja Anna Cadia.
More Episodes
Published 11/05/21
Kirjailija Katja Kettu tuli ystäväviikolle kylään kirjojen kanssa. Mukana on tuore Ismo Alanko elämäkerta ja viisautta liki sadan vuoden takaa. Ketun viimeisin työ on elämäkerta Ismo Alangosta. Haastateltavina oli Alangon lisäksi soittajia ja lähipiiri, sitä varten käytiin läpi koko Alangon uran...
Published 11/05/21
Ystäväviikon vieras toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaarelle aamuradio on tuttu myös työnä. Parikymppisen heräämiset KISS Fm:n aamuihin tarkoittivat pitkää työpäivää, mutta nuorena jaksoi. Radion tekeminen kuitenkin sotkee radiosuhteen, kuuntelu on vaikeaa miettimättä, miten itse tekisi saman....
Published 11/04/21