Marianne Heikkilä: Äiti, me pärjätään kyllä
Listen now
Description
Kahden nuoren aikuisen leijonaemoa, Marianne Heikkilää, lasten muutto pois kotoa on ravistellut. Hän haluaisi aina tietää, missä rakkaat lapset ovat ja miten he voivat. ”Onkohan lapsilla nyt varmasti hyvät eväät elämään?” Marianne pohtii. Mallista ja juontajasta tuli pappi, papista Marttaliiton puheenjohtaja. Vuonna 2022 Marttailu on entistäkin ajankohtaisempaa: se tarkoittaa kestävän kehityksen mukaista toimintaa omassa arjessa. Marianne pohtii, miksi ei aikoinaan helpottanut omaa kaaosmaista ruuhkavuosiarkeansa vaikka osa-aikatyöllä. Silloin tuntui kunnia-asialta, että kaikki piti hoitaa itse. Ruuhkavuosia elävien hän toivoo oppivan luopumisen taidon, sillä vain luopumalla pystyy keskittymään kaikista tärkeimpään.  Kun Marianne ennen jokaista ateriaa hiljentyy ruokarukoukseen, tietävät lapset sen olevan äidille tärkeä hetki. Marianne ruokkii spiritualismiansa monipuolisesti, ja kehoansa terveellisillä elämäntavoilla. Hän haluaa, että yhteisiä, hyviä vuosia perheen kanssa on edessä vielä mahdollisimman paljon. Laita podi tilaukseen ja seuraa meitä instassa @ruuhkavuosirakkautta ! See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
More Episodes
Kahden pienen lapsen äidin, Perjantain parhaat -podcastista tutun Noora Hostikan arjessa isot palikat ovat aika samanlaiset kuin monella muullakin pienten lasten vanhemmalla: lapset, työ ja arjen askareet. Arjen hyvyydestä Noora ei kuitenkaan tingi vaan haluaa tehdä siitä omannäköistä, erityistä...
Published 06/30/22
Published 06/30/22
Ruuhkavuosina pitää kynsin ja hampain tarrata kiinni omaan hyvinvointiinsa, sanoo kahden lapsen isä, hyvinvointivalmentaja ja yrittäjä Joni Jaakkola. Mutta miksi hyvät elintavat ovat erityisen tärkeitä juuri ruuhkavuosina ja miten jokainen voisi parantaa omiansa?   Jonin kahdella pojalla on...
Published 06/23/22