Jussi Lystimäki: Lasteni tulevaisuus antaa työlle merkityksen
Listen now
Description
Liikutuksen kyynel vierähtää Jussi Lystimäen, neljän lapsen isän ja Schibsted Suomen toimitusjohtajan, poskelle, kun hän kertoo yhteisistä laulu- ja jumppahetkistä kymmenkuukautisen Olivian kanssa. Nyt Jussi ymmärtää, kuinka nopeasti vauva-aika on ohi ja osaa nauttia siitä enemmän kuin 20 vuotta sitten. Puhumme perheen arjesta, etäajan johtamisesta, kiertotaloudesta, työn merkityksellisyydestä sekä henkilökohtaisen kasvun tärkeydestä. Kasvuyrityksessä työskennellessä myös omasta kasvamisesta pitää huolehtia, muuten palaa loppuun tai jää yrityksen kasvun jalkoihin. Jussi onkin luonut itselleen kasvusuunnitelman: Jussi 70 vuotta.  Kiitos Radisson Blu Seaside, kun saimme lainata hotellihuonetta äänitystä varten! Laita podi tilaukseen ja seuraa meitä instassa @ruuhkavuosirakkautta.
More Episodes
Kahden pienen lapsen äidin, Perjantain parhaat -podcastista tutun Noora Hostikan arjessa isot palikat ovat aika samanlaiset kuin monella muullakin pienten lasten vanhemmalla: lapset, työ ja arjen askareet. Arjen hyvyydestä Noora ei kuitenkaan tingi vaan haluaa tehdä siitä omannäköistä, erityistä...
Published 06/30/22
Published 06/30/22
Ruuhkavuosina pitää kynsin ja hampain tarrata kiinni omaan hyvinvointiinsa, sanoo kahden lapsen isä, hyvinvointivalmentaja ja yrittäjä Joni Jaakkola. Mutta miksi hyvät elintavat ovat erityisen tärkeitä juuri ruuhkavuosina ja miten jokainen voisi parantaa omiansa?   Jonin kahdella pojalla on...
Published 06/23/22