Valamon hautausmaalla
Listen now
Description
Valamon hautausmaa on pieni ja idyllinen paikka metsän keskellä. Hautausmaalla lepäävien vainajien puiset ristit ja kivilaatat kertovat venäjää taitaville lepääkö haudoissa kuuliaisuusveljiä, viitankantajia, munkkeja, erakkomunkkeja, igumenejä tai peräti arkkimandriittoja eli ansioituneita luostarin johtajia. Luontoretkellä Juha Roiha ja Juha Laaksonen luovat silmäyksen kulttuurihistoriaan, mutta katselevat myös kasveja ja tarkastelevat hautausmaan yleisilmettä sekä vierailevat muutamilla tunnetuilla haudoilla.
More Episodes
Published 11/28/21
Alli on Suomessa harvalukuinen pesimälintu, mutta muuttoaikoina keväin syksyin niitä voi nähdä paljon, kun tuhannet allit matkaavat pitkin Suomenlahtea arktiselle tundralle ja sieltä takaisin. Vanha kansakin kiinnitti tähän koreaan lintuun ja sen liikehdintää huomion. Ja varsinkin allin lauluun....
Published 11/28/21
Syksyllä niitä saattaa tulla sisätiloihin, eivätkä ihmiset ole siitä mielissään. Jos sen näkee ulkosalla, se voi aiheuttaa myös söpöydellään ilon pirskahduksen. Sillä on tapana tehdä ruokakätköjä ja niitä voi löytää hyvinkin erilaisista paikoista, esimerkiksi saappaista, housujen taskuista,...
Published 11/21/21