Episodes
Vuonna 1885 Texasin Austinissa riehui vuoden ajan sarjamurhaaja, joka näytti kohdistavan hyökkäyksensä pelkästään tummaihoisiin kotiapulaisiin. Tämän takia hän sai lehdistössä nimen Palvelijatyttö murhaaja. Yön pimeyden turvin murhaaja tunkeutui mökkeihin ja hyökkäsi nukkuvien kotiapulaisten kimppuun. Ennen kuin murhaaja lopetti murhasarjansa, hän poikkesi toimintatavastaan murhaten kaksi hyvässä asemassa olevaa valkoihoista naista. Tämän jälkeen hän katosi, eikä joutunut ikinä vastuuseen...
Published 06/17/24
Höyrylaiva Kuru lähti 7 syyskuuta 1929 uhmaamaan syysmyrskyä Tampereen Näsijärvelle. Edettyään vain noin kilometrin matkan Mustalahden satamasta, kolme suurta aaltoa osui Kuruun. Jäätävän kylmä vesi vyöryi laivan kannelle sekä matkustajatiloihin, jolloin laiva alkoi kallistumaan. Sisällä olevat ihmiset yrittivät pelastautua laivasta, mutta nopeasti laiva oli jo kaatunut kokonaan vasemmalle kyljelleen ja vajonnut järven pohjaan. Ne jotka olivat onnistuneet pääsemään ulos laivasta, jatkoivat...
Published 06/03/24
Published 06/03/24
22-vuotias Brooke Hart kidnapattiin perheensä tavaratalon parkkipaikalta, San Josessa marraskuussa 1933. Hartin perheelle saapui puheluita sekä kirjeitä, joissa Brooken isää vaadittiin toimittamaan lunnasrahat. Harold Thurmond ja Jack Holmes otettiin kiinni epäiltynä Brooken kidnappauksesta. Miesten kuulusteluissa selvisi, että Brooke oli heitetty alas San Mateon sillalta veteen. Ruumista etsittiin useiden päivien ajan, kunnes se lopulta löydettiin. Ruumislöytö sai ihmiset raivostumaan, ja jo...
Published 05/21/24
Cora Crippen oli koko elämänsä haaveillut oopperalaulajan urasta, mutta ei onnistunut yrityksistä huolimatta saavuttamaan haluamaansa kuuluisuutta. Cora oli muuttanut New Yorkista Lontooseen aviomiehensä Hawleyn työn perässä. Avioliitto ei ollut onnellinen ja niin Coralla, kuin Hawleyllakin oli liiton ulkopuolisia suhteita. Vuoden 1910 tammikuun lopulla Cora katosi yllättäen jättämättä jälkeäkään. Ihmisten kyseltyä Hawleyltä tämän vaimosta, mies kertoi lopulta Coran kuolleen ollessaan...
Published 05/06/24
Vuonna 1888 Louis Le Prince rakensi maailmaa mullistavan keksintönsä, kameran joka vangitsi liikkuvaa kuvaa. Vuonna 1890 hänen oli tarkoitus matkustaa Pariisista New Yorkiin, jossa julkistaisi ensimmäisen elokuvansa. Louis nousi Dijonista Pariisiin vievään junaan, mutta tuon matkan aikana hän katosi jälkiä jättämättä. Louisin perhe oli varma, että muut keksijät olivat raivanneet miehen tieltään. Perheen epäilykset kohdistuivat varsinkin Thomas Edisoniin, joka oli hakenut patenttia...
Published 04/08/24
Vuonna 1905 Suomen prokuraattorin virassa toimi Eliel Soisalon-Soininen. Eliel oli saanut virkansa puolesta tappouhkauksia, jonka johdosta santarmit oli määrätty vartioimaan prokuraattorin turvallisuutta. Santarmeista huolimatta, venäläiseen upseerin univormuun pukeutunut mies onnistui pääsemään Elielin työhuoneeseen ja murhaamaan miehen. Murhamies jäi kiinni heti murhan jälkeen ja hänen henkilöllisyydeksi paljastui, Lennart Hohenthal. Todellisuudessa Lennart ei ollut upseeri tai edes...
Published 03/25/24
Vuonna 1911 naistenpaitoja valmistava Triangle Shirtwaist Factoryn-tehdas toimi New Yorkin Manhattanilla kymmenkerroksisen Asch-rakennuksen kolmessa ylimmässä kerroksessa. Yli 500 työntekijää työskentelivät tehtaan ahtaissa tiloissa, kun eräänä lauantaina kahdeksannessa kerroksessa syttyi tulipalo. Sammutusyrityksistä huolimatta, palo levisi nopeasti myös ylempänä oleviin kerroksiin. Useat tehtaassa työskennelleet jäivät loukkuun palavaan rakennukseen, josta oli nopeasti tullut...
Published 03/11/24
Lokakuussa vuonna 1933 Samuel ja Christobel Lakey olivat jättäneet lehmänsä lypsämättä, eikä näistä näkynyt jälkeäkään heidän omistamallaan maatilalla. Tämä huolestutti parin tunteneet naapurit, jotka hälyttivät poliisit paikalle. Tilalla tehdyissä etsinnöissä Christobelin ruumis löydettiin tontilla olleesta lammesta. Hänen miehensä, Samuel, oli yhä kadoksissa. Kaikki jäljet Samuelin olinpaikasta johtivat Lakeyn tilan naapuriin, William Baylyn tilalle. Kävi ilmi, että William oli...
Published 02/12/24
Lauantaina 1 syyskuuta vuonna 1934 nuori maanviljelijä löysi osittain palaneen naisen ruumiin Alburyn kaupungin laitamilta Australiassa. Naisen henkilöllisyyttä yritettiin selvittää kaikin mahdollisin keinoin, tuloksetta. Lehdistö antoi naiselle nimen Pyjamatyttö, sillä löytyessään hänellä oli ollut päällään silkkipyjama. Meni kymmenen vuotta, kunnes Antonio Agostini niminen mies yllättäen tunnusti tappaneensa vaimonsa Linda Agostinin. Paljastui myös, että tämä vuosikymmenen ajan...
Published 12/19/23
Joulukuussa vuonna 1949 Bryantien perheen kodissa syttyi tulipalo. Tulipalon aikana 4-vuotiaan tytön, Ricky Jean Bryantin, uskottiin jääneen taloon ja menehtyneen. Palon sammuttua tytön jäänteistä ei kuitenkaan löydetty jälkeäkään. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tytön sisarukset ottivat yhteyttä virkavaltaa ja pyysivät tapauksen avaamista uudelleen. Kadonneen Ricky Jeanin katomistaalettiin tutkimaan, mutta se sai aikaan vain enemmän kysymyksiä kuin...
Published 12/04/23
Kiitospäivänä vuonna 1900 San Francicossa järjestettiin vuotuinen jalkapallopeli, jossa Cal Berkleyn ja Stanfordin yliopistot ottivat mittaa toisistaan. Joka vuosi peli oli vetänyt paikalle tuhatpäisen yleisön ja niin oli myös tuona vuonna. Kaikki eivät kuitenkaan pystyneet maksamaan 1 dollarin hintaista lippua päästäkseen kentälle rakennettuihin katsomoihin, joten he etsivät vaihtoehtoisen paikan seurata peliä. Kentän viereisellä tontilla sijaitsevan lasitehtaan katolta näki suoraan...
Published 11/21/23
Elokuussa vuonna 1892 varakas liikemies Andrew Borden ja hänen vaimonsa Abby löydettiin kuolleena kotoaan Fall Riverissä. Murhat olivat tapahtuneet keskellä päivää Andrewin tyttären Lizzien ja perheen taloudenhoitajan ollessa kotona. Poliisien saavuttua perheen kotiin, epäilykset Lizzietä kohtaan heräsivät. Lizzien välit hänen isäänsä olivat olleet jo pidemmän aikaa tulehtuneet, joten oliko Lizzie murhannut isänsä ja äitipuolensa perinnön takia....
Published 10/11/23
Ned, Dan, Steve ja Joe pitivät hiljaiseloa Jerilderienssä tapahtuneen pankkiryöstön jälkeen, kunnes kesäkuussa vuonna 1880 he murhasivat poliisien tiedonantajana toimineen Aaron Sherritin. Aaronin murha oli vain alku jengin suurta suunnitelmaa. He olivat päättäneet suistaa poliiseja täynnä olevan junan raiteiltaan Glenrowanin lähistöllä, jonka jälkeen voisivat ryöstää Benallan pankit kaikessa rauhassa. Asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan ja lopulta tapahtumat johtivat kohtalokkaaseen...
Published 06/20/23
Ned Kelly ja hänen veljensä Dan pakenivat virkavaltaa metsään, jossa heidän seuraansa liittyivät Steve Hart ja Joe Byrne. Näistä neljästä nuoresta miehestä tuli erottamattomat ystävykset. Poliisit olivat saaneet vihjeen Nedin ja Danin olinpaikasta ja kaksi erillistä poliisiryhmää lähetettiin pidättämään miehet. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, sillä Ned, Dan, Steve ja Joe yllättivät ja ampuivat kolme poliisia. Poliisien murhien jälkeen, tämä nuorten miesten porukka tuli koko Australian...
Published 06/08/23
Edward ”Ned” Kelly syntyi köyhään perheeseen 1800-luvun Australiassa. Perheen isä joutui turvautumaan rikollisuuteen saadakseen rahaa perheensä elättämiseen. Tämän johdosta Kellyjen koti oli jatkuvasti virkavallan kotietsintöjen kohteena. Isän kuoltua Nedistä tuli perheenpää, joten hän jätti koulunsa kesken 12-vuotiaana mennäkseen töihin. Myöskään Ned ei pysynyt kaidalla polulla vaan oli jatkuvasti nokat vastakkain poliisien kanssa. Vuonna 1877 humalassa ollut konstaapeli Fizpatrick oli...
Published 05/23/23
12-vuotias Alma Tritshke katosi ollessaan asioimassa tätinsä puolesta Melbournen kaupungilla joulukuun lopulla vuonna 1921. Hänen alaston ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna kaupungin huonomaineiselta alueelta. Kaksi kokeneinta rikostutkijaa määrättiin selvittämään tapausta. Aluksi tutkimukset tuntuivat olevan umpikujassa, mutta lopulta epäilykset kohdistuivat 29-vuotiaaseen baarinomistajaan, Colin Rossiin. Mies pidätettiin ja hän joutui oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Mutta oliko...
Published 05/08/23
Vuoden 1922 syyskuussa New Brunswickista syrjäiseltä polulta löydettiin Eleanor Millsin ja Edward Hallin ruumiit makaamassa omenapuun alla. Molemmat uhreista olivat tahoillaan naimisissa ja heidän salasuhteensa oli saanut karmean lopun. Sen jälkeen, kun eräs ruumiiden löytöpaikan lähistöllä asunut nainen osoitti syyttävällä sormella kohti pastorin vaimoa Frances Hallia sekä tämän veljiä, alkoi myös poliisi sekä lehdistö epäillä näiden olleen murhien takana. Mutta oliko naisen kertomus...
Published 04/24/23
Konstaapeli George Gutteridge oli tehnyt normaalin öisen kierroksensa syyskuussa 1927. Yön päätteeksi hän oli tavannut vielä työtoverinsa, jonka jälkeen oli lähtenyt kävelemään kohti kotiaan. George ei kuitenkaan koskaan päässyt kotiin asti, vaan hänen ruuminsa löydettiin aikaisin aamulla tienvarresta. Mitä Georgelle oli tapahtunut ja...
Published 04/10/23
Vuoden 1912 kesäkuussa Villiscan pikkukaupungin rauha järkkyi, kun paikaillinen liikemies Joshia Moore ja hänen koko perheensä sekä yökylässä olleet Stillingerin tytöt löydettiin raa-asti murhattuina perheen kodista. Useita henkilöitä joutui epäiltyjen listalle, mutta vielä tänäkään päivänä ei tiedetä kuka oli murhien takana ja...
Published 03/27/23
Edme Castaing halusi olla lääkäri. Hän valmistui unelmiensa ammattiinsa Pariisin lääketieteellisestä korkeakoulusta vuonna 1821. Vain vuotta myöhemmin hänen ystävänsä Hippolyte Ballet kuoli ja puolivuotta tämän jälkeen myös tämän veli Auguste Ballet menehtyi epäilyttävissä olosuhteissa. Yhdistävä tekijä miesten kuolemissa oli se, että Edme oli ollut molempien miesten seurassa ennen kuolemia.
Published 02/27/23
Vuoden 1940 maaliskuussa Suomessa tapahtui kolme eri tuhoisaa junaonnettomuutta, jotka eivät johtuneet vihollisten hyökkäyksistä. Yhteensä näissä onnettomuuksissa menehtyi 84 ihmistä. Suomessa vallinneen sotasensuurin takia onnettomuuksista...
Published 02/13/23
Vuosina 1907 ja 1908 Belle Gunness etsi itselleen miestä sanomalehtien henkilökohtaista palstojen avulla. Hän halusi varakkaan miehen, joka muuttaisi hänen sikatilalleen Indianan La Porteen. Belle saikin useita kirjeitä ja monet miehet saapuivat tapaamaan häntä. Mutta sen jälkeen, kun miehet olivat saapuneet La Porteen, he...
Published 01/30/23
25-vuotias Dorothy katosi keskellä päivää New Yorkin keskustassa. Vaikka Dorothy ja hänen perheensä olivat tunnettuja 1910 luvun New Yorkissa ei kenelläkään näyttänyt olevan tietoa mitä nuorelle naiselle oli tapahtunut. Dorothy Arnoldin katoamisen ympärillä pyörii useita eri teorioita, mutta vieläkään ei tiedetä mitä hänelle...
Published 01/17/23
Turtle Laken kaupungissa tapahtui huhtikuussa 1920 raaka perhesurma. Melkein koko Wolfien perhe löytyi surmattuna heidän maatilaltaan, ainoa eloonjäänyt oli 8 kuukauden ikäinen tyttö. Kolme viikkoa murhien jälkeen murhista epäilty mies tuomittiin, mutta oliko mies oikeasti murhien...
Published 12/19/22